Ranskalainen marja-raparperikakku
200 g voita tai leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte
12 dl (n. 6 vartta) tuoretta raparperia viipaleina
1 ps (400 g) Pirkka marjasekoitusta (pakaste)
1 dl vettä
2 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 Valmista ensin täyte jäähtymään. Viipaloi raparperit ohuiksi, noin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Kaada kattilaan kohmeiset marjat, raparperiviipaleet, vesi ja sokeri. Ripottele joukkoon perunajauhot.
2 Sekoita huolellisesti puuhaarukalla pohjaa myöten ja kuumenna. Kun seos pulpahtaa, ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmään vesialtaaseen jäähtymään. Raparperiviipaleet saavat jäädä vielä koviksi, koska ne pehmenevät vielä uunissa.
3 Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, perunajauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Lisää seos sihdin läpi taikinaan. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin 1/2 tuntia.
4 Taputtele reilu puolet taikinasta jauhotetuin käsin irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille mahdollisimman ylös seinämille. Voit käyttää myös tasapohjaista kakkuvuokaa, mutta vuoraa se leivinpaperilla.
5 Kaada täyte vuokaan taikinasyvennykseen. Kauli loppu taikina jauhotetun leivinpaperin päällä vuoan kokoiseksi levyksi. Kumoa taikinalevy vuokaan kanneksi täytteen päälle.
6 Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45-50 minuuttia. Ota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä.
7 Koristele täysin jäähtyneen kakun pinta tomusokerilla. Tarjoa marja-raparperikakku vaniljajäätelön kanssa.
Vinkki! Kakun täyte on mehevän pehmeä, hieman valuva. Jos haluat siitä viipaloitavan kovan, käytä täytteeseen 1 dl perunajauhoja.
Nams:D
VastaaPoistaMinäkin hoksasin tämän ohjeen Pirkassa. En ole vielä kokeillut. Raparperini on vasta viime vuonna istutettu, joten en uskalla ottaa siitä vielä kovin montaa vartta. Pitäisiköhän lähteä nyysimään naapurista?!
VastaaPoistaEi muuta ku naapuriin siitä, mullakaan ei oo vielä kovin paljoo, että voisin lainailla, kun menin vielä pöljyyksissäni siirtämään sen parin vuoden takaisen puskan, nii nythän se tuolla kituu, enkä saa ees raparperipiirakkaa tehtyä, yäää!!!
PoistaPäiväkahvikupposeni kaipaisi palan juuri tällaista herkkua seurakseen! Voi että näyttää hyvälle!
VastaaPoistaNonni, tässähän tämä virtuaalikakku on, helppo napata palanen eikä näy ees ahterin levenemisenä, kun tästä palan nappaa!!! ;)
Poista