Olipa kerran...

Olipa kerran Jättiläinen, jonka suuria varpaita palelsi ihan hirmuisesti. Tapasinpa tämän Jättiläisen aina aika ajoin, ja totesin hänen tarvitsevan jaloilleen lämmikettä. Minäpä siitä tossujen ohjetta etsimään, vaatimukset kun olivat niin suuret, tossut pitäisi olla helpot, sekä tehdä, että sujauttaa jalkaan, Jättiläinen kun ei enää ole ihan eilisen teeren poika! Minä kun laiska kutoja olen, vaatimuksiin lisäsin  suuret puikot, olihan kyse jättiläisestä.  Nooh, aikani ohjetta metsästettyäni ja ohjeen toisensa jälkeen hylättyäni, löysin tämän. Jess! Siinä se on, tarpeeksi iisi mun hermoille ja varppina lämpöiset jättiläisen varpaille! Ja hommiin vaan, deadline lähestyi uhkaavasti, ja hommaa oli monenlaista, enkä varmana kerkee tekemään, noh sittenpä vierailulle Jättiläisen ja hänen vaimonsa luo, keskeneräisten tossujen kanssa, mutta hetkessäpä ne tehtiin loppuun siinä kuulumisia vaihdellessa.

Mutta Jättiläinenpä onkin oikukas, eipä sille kelvanneetkaan tossut heti, vaan käski nakata ne pyykkiin kera parin froteepyyhkeen, kummallista tuumasin minä ja tein työtä käskettyä...

Varmuudeksi tungin tossuihin muovipussit sisään ja harsin puuvilalangalla pussit kiinni tossuihin, ihan muuten vaan...

ja yllätys! Ei tullu takkia, eikä rukkasia, vaan kaivelin koneesta ulos pikkuruiset tossukat. Oliko Jättiläinen sittenkin vauva? No höh, katkoinpa sitten langat ja irrottelin pussit tossuista ja hieman epäuskoisena aloin venyttelemään, tossuja, tuliko niistä tosiaan näin pienet?? Nooh aikani venyteltyäni, sovittelimme tossuja Jättiläisen koipiin ja kummastus, niistä tuli sopivat, sinne se Jättiläinen jäi sitten tyytyväisenä istuskelemaan märät tossut jalassaan, tossumuotiksi, onneksipa villa ei tunnu märälle! Myöhästyneet Isänpäiväterveiset vieläkin Jättiläiselle, joka ei ehkä ollutkaan  NIIN jättiläinen!