Tänään oli aamulla muuten ihan oikee joulufiilis; pakkasta kakskyt astetta ja lumiset puut kun, "sorvin" ääeen ajelin.... tulee se Joulu sieltä!
(Perään vielä tuhti tietopaketti Persimonista, lainattu K-citymarketin sivuilta.)
Persimon
Hehkuvan oranssi persimon on makea ja täyteläinen hedelmä, jonka pehmeässä maussa ei ole lainkaan hapokkuutta. Persimon maistuu kaikenikäisille ja on monikäyttöinen herkku.Persimon on raakana kellertävä, muuttuen oranssinpunaiseksi kypsyessään. Hedelmäliha on aluksi kovaa, mutta kypsyessään muuttuu pehmeämmäksi ja hyytelömäiseksi. Pirkka persimonit ovat siemenettömiä. Pienet ruskeat pilkut hedelmälihassa tai hedelmän pinnassa ovat sokeripilkkuja, jotka eivät heikennä hedelmän laatua, eikä niitä siten pidä pelästyä.
Persimon on erinomainen syötäväksi sellaisenaan esimerkiksi lohkoina. Se sopii hyvin myös hedelmäsalaatteihin, leivonnaisiin, lisäkkeeksi kylmälle lihalle sekä juusto- ja kinkkusalaatteihin. Kypsän pehmeän persimonin voi soseuttaa vaikkapa jälkiruokien kastikkeeksi. Soseena persimon sopii hyvin myös esimerkiksi vauvan ruuaksi, jälkiruokien kastikkeeksi, leivonnaisten täytteeksi ja paahtoleivän päälle. Ihana pikkuherkku vaikkapa pikkujouluihin syntyy, kun laitat piparkakkujen päälle viipaleen persimonia ja palan sinihomejuustoa!
Persimon säilyy parhaiten kylmässä, +2- +6 asteessa. Persimon on herkkä etyleenille, joten se kannattaa säilyttää etäällä runsaasti etyleeniä tuottavista kasviksista.
Aurajuusto ja piparkakut on tuttu herkku, mutta enpä oo koskaan maistanut sitä persimonin kanssa! Suuren suuri kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaEx-Neuvostoliitossa kolhoositorit oli täynnä valtavia persimonikekoja. Tosin siellä persimoni ei ollut persimoni, vaan niiden nimi oli HURMA! Mitä kuppasempi, ruttusempi, läikikkäämpi ja suorastaan mädäntyneemmän näköinen, sen takuuvarmemmin meni kaupaksi! Joten täällä Suomessa kävelen suoraan hurma-hyllyjen ohi, kun ne ona iana niiiiiiiin raakoja. Hurman pitää olla löllön pehmeä ja hieman tummentunut, niin silloin se on parhaimmillaan. Niin kerta. Nimim. Kokemuksen vanha rintaääni ;)
VastaaPoistaAivan niin, mutta Suomi-poika hylkii ruskeeta HURMAA! :D Oikeesti me ollaan ihan liian raakojen hedelmien syöjiä, niiku banaanikin on parasta pilkullisena!
PoistaCasinos in San Diego - Mapyro
VastaaPoistaLooking for Casinos 영주 출장마사지 in San Diego? MapYRO® San 서귀포 출장샵 Diego provides you 통영 출장안마 with a complete, legal, and secure gaming experience in the 천안 출장샵 San 속초 출장마사지 Diego area.