tiistai 28. elokuuta 2012

Lihakaalilaatikko


Laitellaanpa tänne kerrankin ruokakuva, ja samalla ohje ihanaiseen kaalilaatikkoon, ettei tämä bloggailu menisi ihan makeiluksi!! Tästä tykkäsi koko meitin perhe, iso loota mennä hurahti parempiin suihin! Alkuperäisen ohjeen bongasin joskus vuosia sitten täältä, muuntelin ohjetta hieman omaan makuuni!









Lihakaalilaatikko



n. 1kg keräkaalta

n. 500g nauta-sikajauhelihaa

1 sipuli

3 porkkanaa

5 dl vettä

1 lihaliemikuutio

jauhelihamaustetta ( Santa Maria)

grillaus ja yleismaustetta (Santa Maria)

suolaa

siirappia

2 dl puuroriisiä+ 5dl vettä+ suolaa

korppujauhoa pinnalle



Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi, kiehauta kattilassa vesi ja sulata lihaliemikuutio veteen, lisää kaali ja hauduttele n. 20 minuuttia, kunnes kaali on läpikuultavaa. Kaalin hautuessa raasta porkkanat, ja paista jauheliha ja pilkottu sipuli, mausta jauheliha makusi mukaan. Keitä myös riisit kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kun kaali on hautunut valmiiksi, lisää kattilaan porkkanaraaste, jauheliha ja riisit, sekoittele ainekset keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan ja "liruttele" pinnalle siirappia maun mukaan ja ripottele vielä pinnalle ohut kerros korppujauhoa . Paista 175 asteisessa uunissa reilun tunnin ajan. Tarjoa puolukkahillon kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti