lauantai 10. marraskuuta 2012

Suklaakakku omalle isälle

Tässäpä viikonlopun kakkuturneen satoa, otettiin vähän varaslähtöä huomiseen isänpäivään ja kävimme lasten kanssa tervehtimässä vanhempiani tämän suklaatäytekakun kera. Tähän kakkuun testasin ihka ensimmäistä kertaa mehevää suklaakakkupohjaa Kinuskikissalta ja totesimme sen ihan ältsin hyväksi!!!! Muutenkin tein kakun Kinuskin hyväksi havaituilla ohjeilla, kissa kyllä taitaa nämä hommat! Täytteenä on Daim- täyte, vadelmiakin siihen olisi pitänyt laittaa, mutta niitä en onnistunut saamaan kotimaisia ja mansikoita suunnittelinkin tilalle, mutta nekin jouduin sitten jättämään pois. Kakku maistui kyllä hyvälle ihan ilman marjojakin, isäni kyllä sanoikin, että siitä olisi tullut liian hyvää sitten! :D

Tämän kakkusen kera toivottelenkin kaikille isille OIKEIN HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!!







Lisäänpä tähän samaan kirjoitukseen vielä kuvat toisistakin kakuista, mitä tein samaisena viikonloppuna, ne kun ovat jääneet roikkumaan tuonne, enkä ole saanut selostettua niistä yhtikäs mittään. Mutta tässäpä nämä pääpiireteittäin:



Marjaisa isänpäiväkakku appiukolle


Ja lohivoileipäkakku appiukolle



torstai 8. marraskuuta 2012

Muhevat porkkanasämpylät

Tekaisinpa tuossa satsin muhkeita porkkanasämpylöitä, ohjeeseen törmäsin lokakuun Ruoka Pirkassa. Näistä tulikin toooosi hyviä, kannattaa kokeilla!








Muhevat porkkanasämpylät:


1 pkt 500g Pirkka Luomu porkkanasosetta
1tl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa  ( laitoin siirappia)
2 dl Pirkka Luomu grahamjauhoja
1 ps (11g) kuivahiivaa
n. 7 dl Pirkka hiivaleipävehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
(1 dl rusinoita)


  1.  Lämmitä porkkanasose noin 42-asteiseksi. Sekoita joukkoon suola ja hunaja. Lisää grahamjauhoihin sekoitettu kuivahiiva. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy (ja rusinat) alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä pehmeäksi.
  2. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  3. Nujerra ilmakuplat taikinasta ja leivo taikina sämpylöiksi. Kohota sämpylät hyvin. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kuninkaallinen kääretorttu

Hajosiko moposi, eikun yleiskoneesi? Siis näin taisi meillä käydä, kun aloin eilen tekemään tätä kuninkaallista kääretorttua, rakas Kenwoodini ei sanonut sanaakaan, kuului vain pientä ritinää HUI! Onneksi olin hankkinut jonnin sorttisen käsivatkaimen muuan aika taaksepäin! Kyllä sitä vaan on kuin kynsille lyöty, kun tekniikka pettää, sitä kun on tottunut mittailemaan aineita  ja vaikka facebuukkaamaan koneen vatkaillessa! Kamalaa, nyt jouduin olemaan läsnä hela tiden! Noh, sainpa kuitennii jottain aikaan, eli kääretorttupohjan vatkatuksi ja uuniin! Ja että mitäkö erikoista tässä tortussa nyt sitten on? No, ei kai mitään, muuta kun mikrosin näppäränä tyttönä kääretorttuun hillon, ihan itse ja omista marjoista! Tuli muuten varmasti parasta hilloa mitä oon ikuna maistanut, mustikoista ja mansikoista -Kuningashilloa? Siitä nimi kuninkaallinen! No niin, elikkä ohjetta kehiin: 


Kuningaskääretorttu:

Hillo:
250 g (n. 5di) pakastemustikoita ja -mansikoita 
1,5 dl hillosokeria

Laita kohmeiset marjatja ja hillosokeri noin kahden litran vetoiseen mikron kestävään kulhoon. Kuumenna täydellä teholla n 8 minuuttia, kunnes sokeri on täysin sulanut ja seos kuplii. Sekoita kerran keittämisen keskivaiheessa ja lopuksi huolellisesti. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Anna hillon jäähtyä, jolloin se kiinteytyy.

Hillon ohje täydellisenä Dansukkerin sivuilta!




Torttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita muna-sokerivaahtoon keskenään sekoitetut vehnä- ja perunajauhot, sekä leivinjauhe varovasti nostellen. Paista uunissa 225 asteessa vajaa 10 minuuttia. Kumoa hieman jäähtynyt pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.







 Täyte:


1/2prk Arla Ingmanin kermarahkaa 
1/2 prk  (1dl) vispikermaa
1/2tl vanillinisokeria

 Vaahdota kerma ja sekoita kermarahkan kanssa, levitä keittämäsi hillo jäähtyneen kääretorttulevyn päälle ja kermarahkaseos sen päälle ja kääri rullalle, anna tortun tasaantua jääkaapissa n. tunti ennen tarjoilua!

P.S. jos teit rahkakermaseoksen koko purkeista ja hilloa jäi yli niinkuin minulla, sekoita keskenään, tulee ältsin hyvää jälkkäriä, yum yum!!!




tiistai 6. marraskuuta 2012

Tyhjäkäyntiä...

Heissan! Piti tulla välillä kertomaan, että remmissä ollaan edelleen, ja leivottukin on! On onnistuttu ja epäonnistuttu enemmän tai vähemmän, mutta mitään julkaisukelpoista en ole kyllä saanut aikaan. Ehkä rima on liian korkealla, kun katselee teidän toisten upeita teoksia, mutta eipäs anneta sen masentaa, kyllä mie tänne taas jotain kohta tupellan! Luntakin kävi maassa ja oli jo niin ihanan jouluinen tunnelma, ilman joulun tohinoita, nyt sekin suli jo pois ja vesisateita on saatu riittämiin. Uutta lunta odotellessa tunnelmoidaan hetki vielä ensilumella! Palaillaan rakkaat ystävät ja edelleen kommentteja kehiin, ehkäpä ne innostaisivat päivittelemään ahkerammin!!



tiistai 16. lokakuuta 2012

Suklaa-punajuuripiirakkaa

Tulipahan innostuttua kokeilemaan jotain aivan uutta ja "eksoottista", innostuin kokeilemaan makeaa piirakkaa PUNAJUURESTA!!! :D Aikani netin ihmeellistä maailmaa tutkailtuani tutustuin punajuuren ja suklaan ihanaiseen liittoon. Innoittajana tähän oli Arla Ingmanin kilpailu johon käytettiin Arla keittiön tuotteita ja viikon raaka-ainetta, pääpalkintona häämöttää uusi upea yleiskone, ym.!! Noh eikun ohjetta vääntämään suuret epäilykset mielessä kalvaen, koskaan aiemmin en ollut itse ohjetta vääntänyt, mutta kertahan se ensimmäinenkin! Ja tässäpä tulos, viikkopalkintoa ei ainakaan tupsahtanut, mutta vielähän on se pääpalkinto :D Ei muuta kun rohkeasti  kokeilemaan, tää oli ihan hyvää!! Saa äänestää täällä !!!!!

Suklaa-punajuuripiirakka:

4 kananmunaa
3 dl sokeria                                                       
200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 tl soodaa
250 g punajuurta raastettuna (raakaa)
200 g taloussuklaata
200g creme fraichea


Kuorrutus

100g sulatejuustoa
1 prk kermarahkaa
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri.Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja suklaa ja sekoita ne keskenään. lisää tähän seokseen myös punajuuriraaste. Lisää muna-sokerivaahtoon kuivia aineita ja suklaa- voi-punajuuriseosta vuorotellen creme fraichen kanssa ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos uunipannulle ja paista 200 asteessa n 30 minuuttia

Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään  ja levitä jäähtyneen piirakan päälle. Pinnalle koristeeksi suklaa tai pähkinä rouhetta!

tiistai 9. lokakuuta 2012

VIERASKIRJA

Vieraskirja


Kiva kun kävit, ja vielä kivempaa, kun minäkin tiedän kuka kävi, ohjeita saapi napata ja kuvia katella, mutta jätä ihmeessä terveiset!!!! Kommentteja kaivataan!!!







perjantai 5. lokakuuta 2012

Bloggerin testausta

Nonni! Nyt aloitellaan sitten täällä Bloggerin puolella, Vuodatuksen pahanlaisen tökkimisen vuoksi siirsin blogini tänne ja testailen ensimmäistä kertaa kirjoittaa tänne, samaan tapaanhan tuo sujuu kun Vuodatuksessakin, saapas nähdä kuinka kuvien lataus onnistuu, ei muuta kun kokeilemaan!!!
Ja nyt leipomishommiin! :)
Jääkaapissa odottaneet maitorahkat päätyivät meidän perheen suosikkipiirakkaan, joka on TOOOSI helppo ja nopea tehdä, eikä käytettävien  välineiden ja aineiden määräkään päätä huimaa. Tällä kertaa piirakka sai sisällökseen rahkaseoksen, mutta pohja ja muruseos taipuu varsin moneen, on mitä mainioin kera erilaisten marjojen, omenoiden, raparperin... melkein mihin vaan! Marjoja voi kokeilla rahkan kera tai ilman, kaikki käy! Tällä kertaa tein pelkällä rahkalla, täytyy varmaan bloggailla muitakin versioita myöhemmin! :)


Murupiirakka: 

4 lasillista vehnäjauhoja
2 lasillista sokeria (hieman vajaa!)
2 tl soodaa
250 g voita tai margariinia
1 lasillinen piimää tai purkki kermaviiliä (200g)
1 kananmuna

täyte:

2 prk maitorahkaa 
1 lasillinen sokeria ( vajaa!!!)
2 kananmunaa 
2tl vanilliinisokeria
4-5tl sitruunamehua
( jos haluat sitruunaisemman maun, kokeile paria ruokalusikallista Lemon Curdia täytteeseen sitruunamehun lisäksi!)

  • sekoita kuivat aineet keskenään, joihin lisätään sulatettu rasva.
  • sekoita murumaiseksi seokseksi, ota seosta 1 lasillinen syrjään -> muruseos pinnalle!
  • lisää loppuun muruseokseen kermaviili (tai piimä) ja kananmuna, sekoita tasaiseksi taikinaksi
  • tee täyte sekoittamalla ainekset keskenään tasaiseksi seokseksi.
  • levitä pohjataikina uunipellille tasaisesti ja lisää täyte ja pinnalle muruseos
  • jos käytät piirakkaan marjoja, voit lisätä ne täytteen päälle ennen muruseosta, tai jättää rahkaseoksen pois ja käyttää pelkkiä marjoja!
  • paista uunissa keskitasolla 200 astetta n. 30 min
NAM!

HUOM!
Itse käytän pohjaan yleensä kermaviiliä, koska piimälle ei meillä ole muuta käyttöä, havaitsin kermaviilin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi!!!