maanantai 9. joulukuuta 2013

Ysi luukku ja rupelipullan uusi ulottuvuus

Hupsista sehän on jo yhdeksäs päivä, tässähän on enää huraus jouluun. Ihan joulukuun yhdeksännen kunniaksi testasin rupelipullalle ihan eri ulottuvuuksia, tekasin ihan itte rahkavoitaikinan ja kääntelin sakarat rupelin, tai hakaristin tutusta muodosta kukan muotoon ja täytteeksi lusikoin omenakaneli tähtitorttutäytettä. Tuli muuten ihan TÖRKEEN hyviä, tietysti tässä on vaivannäköä enemmän kuin kaupan valmistaikinassa, mutta itte tehty on aina itte tehty!



Rahkavoitaikina:

4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250g kylmää voita
1 prk (250g) maitorahkaa


Mittaa monitoimikoneen kulhoon 4 dl jauhoja ja leivinjauhe ja paloittele joukkoon kylmä voi. Säästä loput jauhoista leivontaan. Käytä konetta sen verran, että syntyy murumainen seos. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Ripottele jauhoja pöydälle ja kaavi taikina koneesta pöydälle. Leivo siitä lopun jauhon kanssa sileä neliönmuotoinen kakku. Kääri kakku leivinpaperiin ja siirrä kylmään kovettumaan. Toista käsitteley vielä ainakin kerran, niin saat taikinaan lisää lehtevyyttä
Kaaviloi kylmä rahkavoitaikina jauhotetulla pöydällä levyksi ja leikkaa se viivaimen ja taikinapyörän avulla neliöiksi. Taittele neliöt haluamallasi tavalla tortuiksi, tai vaikka kukiksi ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.





4 kommenttia:

  1. Vai rupeli! Kukilta nuo minusta paremminkin näyttää. Aikas kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule Kalevassa tässä viime viikolla kerrottiin, että ennenvanhaan on Oulun seudulla sanottu joulutorttuja rupelipullaks, näähän tosin on niitä kukkasia!

      Poista
  2. Kauniita ovat, mutta ikäväkseni on todettava, etten yhtään tykkää joulutortuista. Se on kyllä aika outoa, sillä kaikki muu makea ja sokerinen kelpaa (ai, marsipaani on toinen inhokki). Jotta jos et mulle tekis niitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan yäk, mutku nää oli superhyviä! :D

      Poista